Bongaa kaksoisolento! -Designer-laukkujen tyyliä omaan komeroon kympeillä

Rakastan bongailla katukuvasta erilaisia merkkilaukkuja, ja toki pääni kääntyy tasapuolisesti myös halpojen kivojen laukkujen perään. Merkkilaukut on ikäänkuin julkkisbongauksia, mutta ihana laukku on ihana, maksoipa se 3000, 300 tai 30 euroa.

Viimeksi kun pyörähdin kaupungilla etsimässä itselleni uusia housuja, bongasin myös liikkeistä muutamia hauskoja merkkilaukkujen kaksoisolentoja. Niinhän se muoti toimii, että ensin isot muotitalot tekevät jotain, ja sen jälkeen ideat valuvat alaspäin edullisiin ketjuliikkeisiin meille tavan tallaajille. Mielestäni tämä on täysin fine. En ikinä ostaisi mitään kopio- tai feikkituotetta, joka väittää olevansa merkkituote vaikkei olekaan (siis että laukussa oikeasti on Chanelin logo vaikka se on tilattu Wishiltä) mutta mun puolesta ideoita saa kyllä kierrättää. Lopulta melkein kaikki on jo tehty ennenkin, joten samanlaisia juttuja putkahtelee uudestaan ja uudestaan. Se on sitten makuasia, mikä on inspiraation saamista ja mikä idean pöllimistä.

Poimin tähän pari esimerkkiä jotka bongasin viime viikolla. Päätä itse mitä mieltä olet!


Saint Laurentin Kate with Tassel 2400 euroa.

YSL

Gina Trickotin Jonna bag 25 euroa

Gina Trickot


Gucci Dionysos 1980 euroa

Gucci


Gina Trickot Aylin 25 euroa

Gina Trickot


Gucci Marmont 1590 euroa

Gucci kuva Net-a-porterista

Lindex olkalaukku 30 euroa

Lindex



Täytyy se sanoa, että osaa nämä isot keskenäänkin seurata, mitä toinen tekee. Tuo Guccin Marmont-laukku on ollut super hyper suosittu, ja kappas vaan, Pradakin ideoi sattumalta juuri tämän:

Prada Diagramme 1600 euroa

Prada



Tämän seuraavan bongasin eilen ihan omassa komerossa, tai siis oikeastaan näin jossain kuvassa ihanan Pradan pienen laukun ja totesin, että mullhan on jo sellainen! Eli:

Prada camera bag 896 euroa

Prada

Ted Baker camera bag n. 140 euroa (itse ostin tämän kesällä puoleen hintaan)





Noh, toki näistä täytyy sanoa, että camera bag nyt on camera bag, ei sitä kovin monella tavalla voi edes tehdä. Myös Michael Korsilla on tällainen melkein ihan samanlainen. Itse rakastan näitä laukkuja! 


Chanel-vaikutteisista laukuista voisi tehdä melkein oman postauksensa. Etsin itse kesällä tosi pitkään sellaista laukkua, jossa olisi se Chanelille tyypillinen punottu olkahihna, mutta joka ei muuten olisi ihan liikaa Chanel-kopio. En löytänyt silloin oikein tosi hyvää, mutta lopulta ostin Asokselta mustan tikatun nahkalaukun, jossa on se hihna. Se on tikkauksineen sitten hyvinkin paljon Chanelin inspiroima. Ihan kiva laukku, olen sitä käyttänyt kyllä, mutta ei täydellinen. Jos olisi rahaa, korvaisin sen nyt taannoin esitellyllä Aspinal of Londonin laukulla . Mutta kun tuo maksaa 550 euroa ja se Asoksen oli 40 euroa. 


Aspinal of London



Näitä bongauksia enemmän tai vähemmän samanlaisista laukuista voisi jatkaa ylipäätään aivan ikuisesti, mutta eiköhän idea tullut jo selväksi.

Loppuun kuitenkin yksi mielenkiintoinen tapaus pohdittavaksi. On aika ok jos Gina Trickot poimii muotinäytöksistä juttuja omaan uuteen mallistoon, mutta entä jos merkki perustuu kokonaan laukkuihin, jotka on, noh, hyvin paljon inspiraation vallassa tehtyjä. Laukkuryhmän raivon herättävä tapaus Teddy Blake.


Hermes Birkin, hinta kymppitonnin huitteilla

Birkin



Teddy Blake Caty n. 600 euroa





Hermes Kelly, kymppitonnin huitteilla myös



Teddy Blake Eva, n. 600 euroa




Ja tosiaan niistä Chanelista vaikutteensa saaneista laukuista puheen ollen Teddy Blakella on myös tällainen laukku:


Teddy Blake


Tosi kivojahan nuo on kaikki, mutta ehkä vähän suolainen hinta laukuista, joissa ei ole mitään omaa ideaa.

Mitä mieltä olet?



PS. Sanon tässä vaiheessa, että mitkään näistä linkeistä eivät ole minkäänsortin kaupallisia linkkejä tai muita vastaavia, joista itse hyötyisin mitenkään. Joudun tasapainottelemaan sen kanssa, että kuvat on "lainattu" netistä, vaikka tiedän kyllä, että niin ei saisi oikeasti tehdä. Ilman sitä tätä blogia ei kuitenkaan voisi kirjoittaa. Siksi yritän ottaa vain yritysten omilta sivuilta vain heidän myyntikuviaan, jotka miellän mainostarkoituksessa otetuiksi, ja ehkä siksi on jotenkin enemmän ok hiukan levittää niitä täälläkin, ja linkitän sitten yrityksen sivuille. 

Ei kommentteja