Suosikkini keskihintaisista käsilaukuista -Jos se kelpaa Meghan Marklelle, miksei meillekin

Kaikkia ihmisiä ei huvita pistää käsilaukkuun tuhatta euroa, vaikka olisikin varaa, ja let's face it, monilla meistä ei ole varaa niihin vaikka haluaisimmekin.
Onneksi myös pienemmällä budjetilla voi ostaa laadukkaita laukkuja. Yksi parhaista ideoista on ostaa huolella tehtyjä laukkuja, jotka eivät ole mitään erityistä merkkiä. Esimerkiksi Italiasta saa aivan loistavia nahkaisia käsilaukkuja, joiden laatu ei häviä mitenkään merkkilaukuille, mutta niiden hinta on vain murto-osan siitä. Vastaavia löytää tietysti muualtakin, mutta Italia jäi viime vuoden Rooman-matkalta mieleen taivaallisena kohteena, niin laukkujen kuin ruuankin takia. Olin Roomassa säästöbudjetilla ja vannoin, etten osta sieltä yhtä ainuttakaan laukkua. Lupaus piti ihan kohtuullisesti, koska ostin lopulta vain kolme. Nyt jälkeenpäin olen kuitenkin monesti katunut, että olisi kannattanut ostaa vielä pari lisää.

Tämä on yksi jonka ostin Roomasta, muistaakseni tää maksoi 60 euroa. Aivan ihana ja olen käyttänyt tätä tosi paljon. 

Merkittömien laukkujen lisäksi on tietysti myös iso määrä niin sanottuja mid range -merkkilaukkuja, joiden hinnat pyörii karkeasti sanottuna 500 euron molemmin puolin. Oma tuntumani on se, että laukku-fanien yksimielinen suopeus kohdistuu tätä nykyä varsinkin Coachiin ja Furlaan.
Esimerkiksi Michael Kors puolestaan on aivan totaalisen out ja suorastaan hyljeksitty. Mun on kyllä pakko sanoa, että MK-laukkujen ylenkatsominen on ihan puhdasta snobismia (gasp!) Ainut syy, miksi niitä halveksitaan on se, että ne on niin yleisiä ja rahvaskin on päässyt käsiksi niihin (sama ilmiö siis, jonka kanssa Louis Vuitton painii nyt, kuten kirjoitin eilen). Joo, tietenkään ne ei ole mitään käsityötä eikä superlaatua, joten siinä mielessä voisi sanoa, että ne ovat ylihintaisia. Mutta niinhän suurin osa merkkivaatteista on! Myös siitä valitetaan, että ne kopioi luksuslaukkuja. Mutta niinhän massamuoti toimii.

Huvitti suorastaan, kun ihmiset itki pari viikkoa sitten siitä, että MK osti Versacen ja nyt on sekin pilalla, vaikka sitä ennen kukaan, siis ei kukaan, ollut ollut kiinnostunut Versacesta tippaakaan. Itseni mielestä on mielenkiintoista nähdä, mitä siitä syntyy. MK yrittänee luoda samantyylistä muoti-imperiumia USA:ssa kuin mikä Louis Vuittonin omistavalla MHLV:llä (Moët Hennessy Louis Vuitton) on Euroopassa. Itsekin tajusin vasta hiljattain, että tuo yritys omistaa ihan älyttömästi näitä luksusmerkkejä (Dior, Fendi, Givenchy, Bulgari, Tag Heuer, Dom Perignon ja niin edelleen ja niin edelleen) (myös keskihintaisempia brändejä kuten Sephora, Marc Jacobs ja Kat von D) (koko roskan laidasta laitaan siis periaatteessa). 

Mulla ei ole yhtään MK-laukkua, mutta ihan mielelläni kyllä sellaista käyttäisin. Ostin kerran sellaisen käytettynä Vestiaire Collectionista, mutta ei se sitten ollutkaan niin mieleinen ja myin sen 20 euroa kalliimmalla Lahden face-kirppiksellä. Lol, siinä kävi kyllä hyvä tuuri. Näillä mid range -laukuilla ei ole todellakaan samanlaista jälleenmyyntiarvoa kuin ns. oikeilla merkkilaukuilla. 

MK-laukuista esimerkiksi nämä uutta mallistoa olevat koristellut Whitneyt on mun mielestä aika ihania. Joo aika paljon blingiä, mutta siitähän mä tykkään. Tykkään myös niistä tavallisista pienistä camera bag -mallisista laukuista, sellainen olisi erittäin jees, ja käyttäisin sitä varmaan paljon.


Whitney mixed-media


COACH

Esimerkiksi Coach on niin kehuttu ja arvostettu, mutta mun makuun se taas ei iske. Olen monta kertaa hipelöinyt niitä kaupassa ja kyllähän ne tuntuu ja näyttää laadukkailta, mutta joku siinä designissa ei vaan iske. En tykkää siitä logosta, enkä  kuviosta, joka usein on niillä laukun lukkona, enkä siitä niiden omasta canvaksesta, enkä jotenkin vaan innostu niistä. Mutta varmaan ihan hyvä ostos jos tykkää, niiden nahkalaukut on suurin osa aika ajatonta suunnittelua, ja jos ne kerran on laadukkaita, niin siitä saa vuosiksi hyvän käyttölaukun.


FURLA

Furla sitten taas puolestaan vetoaa muhun paljonkin. Niiltä suosituin laukku on tällä hetkellä Metropolis, näin luulisin, mutta itse ostin just vähän aikaa sitten Furlan Pin tote- laukun s-koossa. En vaan pystynyt vastustamaan, se oli niin ihanan värinen. Furlan laukkujahan saa myös kaikissa neutraaleissa väreissä, mutta mun mielestä oleellista on just ne aivan ihanat herkkuvärit. Olihan se vähän kallis, mutta laukku, jonka ostin oli alennuksessa ja nehän on kuitenkin italialaista laatua. Seli seli. Toi laukku on vähän hullun kokoinen, kun se on liian iso iltalaukuksi tai edes baarilaukuksi, ja liian pieni työlaukuksi, mutta jos joskus kävisin jossain muuallakin kuin töissä ja kerran kuussa baarissa, niin käytän sitä sitten siellä. 



Todellakin kuvasin tän laukun heti ensimmäisenä meidän työpaikan studiossa.





STRATHBERRY

Muita tutustumisen arvoisia merkkejä on ainakin Tory Burch (näitä myös aina käyn hypistelemässä, osa on aivan ihanan pehmeää nahkaa) ja kovassa nosteessa oleva Strathberry. Siitä on tullut kaikkien suosikki yhtäkkiä, varmaan siksi, että Meghan Markle käyttää hyvinkin usein niiden laukkuja. Onhan ne tosi kauniita, vaikka ei välttämättä just mun tyyliä. Mutta jotenkin tuollaista Hermes Kelly -henkistä eleganssia saavutettavaan hintaan.


Strathberry hehkuttaa "As seen on Duchess of Sussex"

Strathberry teki Muumien kanssa (yllättävän?) yhteistyön. Malliston laukut meni ihan kuumille kiville. Hienoa, siistiä, hauskaa... ehkä vähän outoa.


Loppuunmyyty


ASPINAL OF LONDON

Jos mä itse saisin ostaa nyt minkä tahansa tällaisen pikkuisen kalliimman laukun, niin ostaisin tämän Aspinal of Londonin Lottie-laukun.


Niin ihana!

JA NIIN MONI MUU!

Mutta joo, kyllähän näitä laukkuja maailmassa riittäisi. Tässäkin hintaryhmässä voisi hehkuttaa ainakin Kate Spadea ja March Jacobsia ja DKNY:n laukkuja, ja olishan niitä vaikka mitä muitakin. 

Vaikka nämä laukut on näitä niin sanotusti keskihintaisia, menee näidenkin hinnat varmaan monen budjetista ja kiinnostuksesta yli kovaa ja korkealta. Mutta onneksi on myös oikeasti edullisia ja silti houkuttelevia laukkuja. Esimerkksi Zarassa on monesti varsin laadukkaita laukkuja, aitoa nahkaakin.
Ja oi mä oon ihan rakastunut Ted Bakerin laukkuihin, ne on niin uskomattoman suloisia.

Kesällä Lissabonissa kolusin kaikki mahdolliset laukkuliikkeet läpi pariinkin kertaan etsiessäni täydellistä ja budjettiin sopivaa laukkua. Tulin siinä siihen tulokseen, että oikeasti eniten innostuin, jälleen kerran, Parfoisin laukuista. Ja ne on siis ihan oikeasti edullisia, 20-40 euroa mallista riippuen.
Ei aina tarvi ostaa kallista! Esittelen jossain tulevassa postauksessa mun omista laukuista mun suosikit, jotka ei ole maksaneet ostettaessa paljon mitään. Niitä riittää!

Ei kommentteja