Fendi-hulluus

Hei olen Emmi ja muotivirtausten uhri. Hei Emmi.

Koska vaatemuodissakin eletään nyt vahvaa ysäri/Millennium-vaihetta, niin sama näkyy tietysti myös laukuissa. Paitsi että merkit lanseeraa uusia laukkuja, joihin on haettu inspiraatiota vanhoista laukuista, myös oikeat vintage-laukut pomppaa esiin.
Viime vuoden it-laukku tässä mielessä oli varmaan Diorin Saddle Bag, josta tuli uusi versio ja samalla vanhoja metsästettiin käytettyinä, ja tämän vuoden nousija olisi varmaan se Fendin Baguette, jonka mainosta hehkutin vähän aikaa sitten (mainos on vieläkin niiiin ihana). Näissä molemmissa yhdistyy hauska ja tunnistettava muoto ja 90-luvun logomania.

Saddle Bag


Noh. Mainonnan ja somen ja kaiken uhrina aloin tietysti pikkuhiljaa himoita tuota Fendiä aivan sairaasti. Muistan kun mietin joskus viime syksynä, että olisikohan sellainen kiva ja totesin, että ei se taida olla. Tyhmä minä! Aina käy näin, että haistan jollain tasolla, että joku asia on tulossa, mutta en kuitenkaan ole se trendsetter joka tajuaa silloin toimia. Vaan tulen täällä perässä siinä vaiheessa, kun kaikki muutkin on asian päällä ja hinnatkin jo ylhäällä.

Fendi tunnetaan ennen muuta niiden omasta monogram-kuviosta jonka nimi on Zucca. Sen suunnitteli 60-luvulla Karl Lagerfeld, joka palkattiin nostamaan epäsuosiossa oleva muotitalo taas huipulle. Lagerfeld on kertonut myöhemmin, että hänellä kesti kolme minuuttia keksiä ja piirtää tuo kuosi. Siinä oli hyvin käytetyt minuutit sitten, koska uusi logo teki Fendistä taas muodikkaan. Logot on aina välillä enemmän in ja välillä vähemmän in, mutta Fendin logo on nykyään sellainen kestosuosikki jonka avulla voi esitellä vaikkapa varakkuuttaan.


No ei vaisinkaan. Mun mielestä on hienoa, että kangas on suunniteltu jo 1964. Klassikot on ja pysyy.

Mä olisin halunnut vintage baguettesta sen isomman version eli mama baguetten, mutta koska kaikki muutkin halusi nyt sen, niiden hinnat oli aika korkealla. Etenkin kun nuo laukut on oikeasti vain kangasta, ei edes sellaista melkein ikuista kanvasta niin kuin LV, niin onhan se älytöntä maksaa siitä monta sataa. Tiputapa siihen joku majoneesitäplä niin se on sitten siinä.
 Jouduin silti käymään itseni kanssa keskustelua siitä, että oikeasti on aika iso ero sillä, maksaako laukku 200 euroa vai 400 euroa, vaikka jossain vauhtisokeuden huumassa saattaa tuntua ettei ole, varsinkin kun uusi kuitenkin maksaa sen 2000 euroa. Mitäpä siinä muutama satanen tuntuu! No, oikeassa elämässä täällä alatasolla se todellakin tuntuu. Olisin totta kai voinut vaan säästää sen 400 euroa, mutta haluanko sitten kuitenkaan laittaa sitä rahaa just tähän laukkuun? Tämä kaikki ei estänyt mua haluamasta omaa Fendiä, mutta myönnän suoraan, että jouduin tekemään kompromissin siinä, minkä laukun ostan.

Tällaisen olisin mieluiten halunnut.


Kolusin kaikki netin tyypilliset kauppapaikat etsimässä sopivaa laukkua. Lopulta olisin voinut tilata Vestiairen kautta ulkomailta laukun tai sitten kotimaiselta Queen Stationilta. Päädyin jälkimmäiseen, koska onhan se hyvä tukea kotimaista pienyrittäjää, plus sain laukun sieltä päivässä postissa, tai siis dhl:nä. Täytyy kehua myös Queen Stationin asiakaspalvelua. Yritin itse selvittää, minkä niminen ja miltä vuodelta mun laukku on, mutta en löytänyt yhtään mitään tietoa siitä. Kysyin tuolta messengerissä, ja he vastasivat saman tien, ja kertoivat, että näillä vintage-Fendeillä ei ole usein mitään nimiä, joten nitä on vaikea googlata, ja linkittivät kuitenkin netistä löytyviin samanlaisiin laukkuihin. Linkkejä tutkimallakaan ei selvinnyt miltä vuodelta veska on, mutta itse veikkaan tyylin ja sisällä olevan minikokoisen kännykkätaskun perusteella, että se on 2000-luvun alusta.

Mua huvittaa tämän laukun esittely, koska se on mun omastakin mielestä oikeasti aika kauhea, mutta voi luoja, että sen katsominenkin nostaa hymyn kasvoille. Se on aivan ihana, jopa huolimatta siitä, että se ei ole The Haavelaukku, vaan kompromissi. Mutta ihan hyvä niin, ei hymyilytä miettiä, mitä tämäkin jo maksoi.





Tämä laukun kuosi ei ole zucca, vaan sen versio zuccino. Erotuksena siis se, että zuccassa on isoja F-kirjaimia, ja tässä pieniä ryhmiteltynä.




Olkoot tämä nyt se uuden elämän alkamis-laukku, joka jäi aiemmin hankkimatta, kun ei mikään ollutkaan kiva. Jopa Lissabonista ostin muuten vain yhden kympin rantakassin!

Ei kommentteja